maanantai 20. kesäkuuta 2011

Viikko ennen reissua

Olen jo pitkään halunnut tehdä jotain erilaista elämässä. Usein ajatukseni ovat kohdistuneet erilaisiin matkustamista koskeviin asioihin. Jo vuosia olen halunnut kokea jotain sellaista, mitä voisin sitten muistella myöhemmin elämässä. Päädyin sitten monien mutkien kautta tekemään tänä kesänä pyöräilyreissun euroopassa.

Pidin nuorempana paljon pyöräilystä ja jo silloin haaveilin kilpapyöräilijän urasta. Noh, urasta ei tullut mitään ja harrastukset ovatkin kohdistuneet elämän aikana kaikkeen muuhun, kuin pyöräilyyn. En edes omistanut pyörää varmaan yli kymmeneen vuoteen, mutta vuonna 2008 tuli sellainen sitten lopulta jälleen hommattua. Hurahdin jälleen pyöräilyyn ja parissa vuodessa onkin kilometrejä pyörän satulassa kertynyt jo varsin paljon. Koska pyöräily tuntui maistuvan ja haaveena oli toteuttaa jokin erilainen reissu, niin oli aika loogista päätyä yhdistämään pyöräily ja matkailu. Innoittajana tämän reissun suunnittelussa ja matkailussa yleensä on ollut erään suomalaisen Jukka Salmisen pyöräily-aiheinen blogi.

Varsinainen suunnittelu reissuani varten alkoi tänä keväänä Vietnamin matkan jälkeen. Olin jo tosin päättänyt paljon aikaisemmin, että tänä kesänä lähden matkaan. Maalis-huhtikuussa mietin tarkemmin maat ja kaupungit, joiden kautta aion polkea. Koska halusin polkea mahdollisimman monen maan kautta, niin päädyin Saksa-Hollanti-Belgia-Ranska-Espanja -reittiin. Alusta lähtien päätin, että määränpää on Barcelona. Vaikken ole koskaan paikassa käynyt, on minulla jostain syystä ollut halu päästä käymään siellä. Nyt sitten menen sinne hieman erilaisella tavalla, kuin ehkä aiemmin olin ajatellut.

Alunperin suunnittelin lähteväni yksin reissuun, hieman yksinäinen susi kun luonteeltani olen. Matkakavereiksi kuitenkin ilmaantui kaksi tuttua, joilla olin samanlaisia intressejä, kuin minulla. Vielä viikko sitten kaikki oli varmistettua ja olimme lähdössä kolmen hengen porukalla liikkeelle. Valitettavasti kävi sitten niin, että viime viikolla molemmille matkakavereille tuli este ja lopulta olen siis lähdössä matkaan yksin. Vielä on kuitenkin mahdollista, että saan matkaseuraa myöhemmin reitin varrella.

Porukalla pyöräilystä olisi ollut monia etuja; majoitus on halvempaa, on juttuseuraa, koko reissu on kaikin puolin turvallisempi. Aion pääsääntöisesti yöpyä hostelleissa tai leirintäalueilla. Tarkoituksena on minimoida majoittumisesta aiheutuvat kulut, mutta toisaalta en ajatellut nukkua esim. yleisövessassa tai sillan alla, kuten jotkut todella extreme-reissaajat tekevät :D Aikalailla siis pullamössö-linjalla mennään.

Tässä blogissani aion kertoa kaikesta reissuuni liittyvästä matkan varrella. Pyrin päivittämään uusia tekstejä mahdollisuuksien mukaan. Mukaan reissuun lähtee läppäri, jolla bloggaminen toivottavasti hoituu.

Tässä pyörä lähes matkakunnossaan.

Seuraavassa päivityksessä kerron enemmän varusteista, joita matkaan lähtee. Lisäksi kerron tarkemmin alkumatkan suunnitelmista. Stay tuned ;)

1 kommentti:

JOHANNA kirjoitti...

Hyvä Mika! Täällä seurataan mielenkiinnolla sun matkaa!

Johanna ja Teemu